Kirkkoherran video: näin puhallat soppasi oikein!

Opettaminen on keskeistä papin työssä. Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Andrei Verikov on kunnostautunut tässä tehtävässä monella saralla. Hengellisen ravinnon lisäksi isä Andrei muistuttaa ihmisiä ruumiillisen ravinnon tärkeydestä ja helppoudesta. Sillä eihän ihminen elä pelkästä Sanasta.

Aikaansa seuraavana kirkonmiehenä pastori Verikov teki internetiin videon, jotta pappilan kyökin niksit leviäisivät Nurmeksen seurakunnasta maailman ääriin:

Mitä isät edellä, sitä pienet perässä. Kolme bloggaajaa onnistui apinoimaan pastorin suoritusta:

Kiitämme isä Andreita opettavaisesta videosta. Samalla heitämme hänelle haasteen: odotamme myös videota, jossa hän puhaltaa pötköhernekeiton ulos pakkauksesta.

Nielevää soppaa satunnaisessa seurassa

Soppa nielaisi tietymättömiin huomattavan määrän sinapia ja lihoja.

Joensuun kauppahalli ei houkuttele sisäänsä kauniilla ulkomuodollaan tai ruoan tuoksulla. Betonista ja lasista tehdyn laatikon pihalla leijuvat liikenteen ja suurten roska-astioiden aromit. Mutta tunnelma on toinen, kun rohkenee astua möhkäleeseen sisälle. Kauppahallissa sisällä on selvästi viihtyisämpää kuin ulkona, vaikka näky ei vetelekään vertoja esimerkiksi Oulun tai Kuopion kauppahalleille.

Joensuun kauppahallin keskellä kulkee yksi käytävä, jonka molemmilla puolilla on liikkeitä. Toista puolta dominoi lähes kokonaan Kankkusen Kotileipomo, joka tarjoilee hyvää kotiruokaa kohtuulliseen hintaan. Useana torstaina tarjolla on oikeaoppisesti hernekeittoa ja pannaria.

Jo hernekeittokattilaa ammentaessaan pistää merkille, että soppa on melko laimeaa. Kauhaa hieman syvemmällä pyöräyttämällä pintaan nousee kuitenkin mukavan kokoisia ja hyvälaatuisia lihakimpaleita sekä herneitä. Päälle kunnon ruilutus sinappia ja pöytään istumaan. Muutaman metrin matkalla soppakattilalta ruokapöytään tapahtuu kuitenkin ihme. Lihapalat ja sinappi ovat liki kadonneet keitosta!

Soppa lienee niin laimeaa, että se nielee sisäänsä lihapalat ja sinappikiemurat. Tai sitten kyseessä on jokin Ghostbusters-tyyppinen yliluonnollinen ilmiö, jossa hernekeitto on ryhtynyt hävittämään materiaa ympäriltään. Kummasta lie kyse? En tiedä, tyydyn vain nimeämään keiton "Nieleväksi keitoksi".

Keiton maku on kuitenkin oikein kohdallaan ja annoksen kruunaa tuhti pannaripala kotitekoisen oloisella hillolla. Ja tarjoilija liki yllytti ottamaan lisää ja totesi, että "ei meillä lasketa". Lisäpisteet siitä. Lisukkeena saa kahvia, joka on vuosien lounastuskokemukseni perusteella kaupungin kuuminta kahvia.

Kauppahalli on aliarvostettu paikka. Sieltä saa paitsi hyvää ruokaa edullisesti, myös sattumanvaraista ruokaseuraa. Lounasaikaan Kankkusella käy sen verran porukkaa, että tyhjiä pöytiä ei ole. Niinpä usein juttuseuraksi sattuu joku random-lounastaja. Hernekeiton äärellä on tullut vaihdettua ajatuksia muun muassa työttömien retkikohteista ja kuultua tarinoita eläkkellä olevien konepajaukkojen työurien varrelta. Voisipa miltei sanoa, että ruokaillessa on myös live-ohjelmaa. Lisäksi pöydät on koristeltu 1950-luvun sanomalehdillä.

Niin seuran kuin keitonkin puolesta Joensuun rumaa, mutta toimivaa kauppahallia voi suositella lämpimästi. Kahvin osalta jopa kuumasti!

Heikki

Porkkana tekee juhlan?

Päätin juhlistaa selätettyä työviikkoa hernekeitolla, joten korkkasin perjantaipurkin! Kävin kyllä torstaina Pamilolla keitolla, mutta hernarihan sopii päivään kuin päivään.

Avasin purkin Jalostajan lihaisaa juhlahernekeittoa. Ensimmäisenä pisti silmään punertava läiskä hernarijöötin sileässä, kantta vasten olleessa pinnassa. Kun koko panos oli kattilassa, totesin puna-oranssien siipaleiden olevan porkkanaa. Niitä oli sopassa melko tiheästi, jostain syystä.

Liekö porkkana Jalostajan mielestä se asia, joka tekee keitosta juhlavan, sillä muuta eroa normiärdäriin en huomannut. Hyvällä mielikuvituksella ja positiivisella asennoitumisella oranssit pilkahdukset voivat toki tehdä ruokahetkestä juhlavan. Tällaiseen fantasiahetkeen en kuitenkaan itse yltänyt.

Juhla á la Jalostaja

Keiton nimi lupaa sopan olevan myös lihaisaa, mutta en pitänyt soppaa sen lihaisampana kuin muitakaan purkkihernareita. Tätä vertailua saattaa tosin hämärtää se, että ruokailua edeltävänä päivänä olin herkutellut Pamilon sopalla, jossa lihapalat tuntuvat ja maistuvat. Tässä purkkihernarissa liha oli tuhottu sen verran pieniksi paloiksi, että lihaisuus katosi vihreään massaan.

Lihaisa juhlahernekeitto ei siis tehnyt perjantaistani juhlaa. Nälän se kuitenkin poisti, mikä lienee sopan tärkein tehtävä. Ehkä Jalostaja voisi tehdä sopastaan juhlavamman poistamalla porkkanan ja sen sijaan teippaamalla hernaripurkin kylkeen sellaisen töräyspillin, joita vappuna tavataan käyttää?

Heikki