Vertailussa purkkikolmikko: lihoina possu, riista ja broileri

Perinteinen soppa sai testissä rinnalleen uutuudet: riista- ja broilerihernarit.

Hernekeitot liedellä

Kymppi-Maukkaat on toijalalainen ruoanvalmistaja, joka lienee parhaiten tunnettu mämmistään. Yritys valmistaa kuitenkin myös perinteistä sianlihahernekeittoa, palvilihahernekeittoa sekä kasvishernekeittoa. Uutuuksina firma laittaa tölkkiin myös riista- ja broilerihernekeittoja.

Päätimme ottaa testiin perinteisen keiton sekä uutuuspurkit ja kokeilla, miten mämmintekijältä onnistuu hernekeiton kokkaus! Emme testanneet kasvishernekeittoa.

Perinteinen hernekeitto

Silmämääräisesti perinteinen hernekeitto näytti juuri siltä, mitä nimikin lupaa: perinteiseltä. Toisin sanoen tavara oli melko tasaiseksi massaksi jauhettua, eikä keitosta löytynyt juurikaan isompia herneenpaloja tai lihasattumia. "Tätä voisi imeä pillillä", kuului eräs luonnehdinta.

Keittoa leimasi myös eräänlainen vetisyys. Se johtui osin olemattomasta suutuntumasta, kun kielensyrjä ei tavoittanut herneitä tai lihoja. "Tyypillinen jauhokeitto", oli yksi yhteinen arvio testipöydässä. Toisaalta pidempiaikainen muhittelu kattilassa olisi voinut tehdä sopalle nannaa, mutta purkkihernekeittoa ei liene tarkoitettu ns. slow foodiksi.

Nimensä veroista arvosanaa Kymppi-tuotteiden perushernari ei saa, vaan arvioimme sen keskinkertaiseksi purkkiärdäriksi.

Riistahernekeitto

Jo sana riista loi paneelin mieleen erilaisia mielikuvia. Riistahernekeittosta tuli mieleen herraskaisen kartanonväen keitto, kun taas osa panelisteista sijoitti keiton mielessään korpimaille ja metsätyöläisten laavujen ääreen.

Keitosta erottui selkeitä paloja riistaa, ja riistan maku erottuikin kohtalaisesti keitosta. Paneeli piti riistakeiton suutuntumaa parhaana testatuista keitoista, mutta maku puolestaan jätti toivomisen varaa. Yksi panelisti valitteli hieman suolan puutetta, mutta sanoi että tämä keitto toisaalta hyötyi sinapin lisäämisestä. Riistakeiton heikkoa suosiota kuvaa se, että sitä haettiin viimeisenä lisää maistelukierroksen jälkeen.

Tunnelmat riistahernekeiton maistelun jälkeen olivat hiljaisen hämmentyneet. Tällaistako tämä nyt oli? Pieni pettymys, mutta kukaan ei sitä uskaltanut heti sanoa. Ehkä juuri alussa syntyneet mielikuvat olivat nostaneet odotuksia korkealle. Tätä keittoa oli odotettu eikä se pystynyt tarjoamaan parempaa elämystä. Se ei vienyt meitä kartanon ruokapäytään tai laavulle rakovalkean ääreen.

Ristiriitainen broilerihernekeitto

Broilerihernekeitto jakoi mielipiteitä. Perinteisen hernekeiton tavoin se oli melko vetistä ja jauhoista, kuten purkkihernekeitot yleensä. Broileri kuitenkin oli keitossa yllättävän isoina palasina ja maistui. Mutta maistuiko se hyvältä vai pahalta, jakoi mielipiteitä. Sinappia käyttävä Heikki ei arvostanut broilerin makua. Antti sen sijaan kokeili keittoa ensin ilman ja sen jälkeen sinapin kera. Antin arvion mukaan keitto maistui paremmalta ilman. Ilja puolestaan ei käytä kyseistä maustetta ja piti keitosta eniten, joten rajoitetun otoksen perusteella tämä keitto toimii parhaiten ilman sinappia.

Myös se, saako hernekeitossa ylipäätään olla broileria jakoi mielipiteitä. Toisaalta se koettiin jännittävänä kokeiluna, toisaalta broilerin käyttöä pidettiin miltei pyhäinhäväistyksenä.

Loppukommentit

Antti: Parhaan maun jätti suuhun perinteinen possukeitto. Mutta kisa oli tiukka, ja broilerikeitto pääsi lähelle. Se oli jotain uutta ja pääsi yllättämään rohkeudellaan. Riistahernekeitto jäi pettymykseksi, vaikka ei heikko ollutkaan. Maustaminen vaikuttaa paljon näköjään myös purkkihernekeitoissa.

Heikki: Kolmesta kovasta purkista arvioin parhaaksi perinteisen, keskiverroksi luokittelemani possunlihahernekeiton. Se ei kerää minulta suuria moitteita, mutta ei kiitoksiakaan. Kakkoseksi kirii riistahernekeitto. Se sai aikaan juhlavia mielikuvia, mutta maistelusta jäi ristiriitainen olo. Broilerihernekeitto vaikutti epäilyttävältä alusta alkaen, enkä myöskään pitänyt sen mausta. Siivekäs hernekeitto onkin mielestäni kisan selvä jumbo – rohkea, mutta sairas kokeilu, jolla ei ole edessään pitkää elämää kaupan hyllyillä. Broilerin aiheuttamia traumoja on päästävä hoitamaan Pamilolle.

Ilja: Kelvollisia keittoja, mutta eniten pidin broilerikeitosta. Riistakeitto oli lievä pettymys. Kaikki kuitenkin valovuosien päässä Pamilon keitosta.

Ilja, Antti ja Heikki

Broilerihernekeitossa oli näkyvästi broileria.

Totista työtä, mutta myös hymy herkässä.

Tarkkaa vertailua kaikilla aisteilla. Jokaisella keitolla oli lisukkeena ruisleipä, mieto sinappi ja maidot sekä piimä.

Parisuhde ja hernekeitto

Kasvishernekeittoa.

Kuten hyvän vaimon kuuluu, olen vaiennut asiasta, mutta kun mies menee ja perustaa hernekeittoblogin, on pakko avautua näin julkisesti. Joten tässä kertomus siitä, miten parisuhde voi pilata suhteen hernekeittoon.

Suhteeni hernekeittoon ennen parisuhdetta:

Olen aina pitänyt hernekeittoa kelpo ruokana. Minulle ongelma on kuitenkin ollut se, etten syö sianlihaa. Onneksi nykypäivänä hernekeitto ei kuitenkaan enää ole lihaa syövien valkoisten heteromiesten yksinoikeus, vaan meille nirsoille lattemammoillekin on olemassa vaihtoehto, nimittäin kasvishernekeitto. Opiskelijana turvauduinkin tähän mainioon ruokaan suhteellisen usein, erityisesti ortodoksisen kirkon paastoaikoina. Toki joudun myöntämään, etten jaksa tehdä hernekeittoa itse, mutta mielestäni purkkihernari on vallan mainio arkiruoka.

Nykyinen suhteeni hernekeittoon:

Parisuhteen myötä olen saanut muistella hernekeittoa haikeudella. Miehenihän ei suostu syömään hernekeittoa kotona, koska purkkihernekeitto ei käy. Jos tarjoutuisin keittämään hernekeiton alusta asti itse ei sekään kelpaisi, koska se ei olisi Pamilon hernekeittoa. Erästä raivostuttavaa sketsihahmoa lainatakseni "kun en minä voi sinulle Pamiloksi muuttua". Ja vaikka voisinkin, en usko että sekään riittäisi. Nimittäin mies ei syö hernekeittoa kenen tahansa kanssa, vain Hernari-Heikin ja Ärde-Antin kanssa. Oman vaimon seura ei kelpaa. Näin ollen parisuhteemme aikana meillä kotona ei ole kertaakaan tarjottu hernaria. Minä olen syönyt hernekeittoa satunnaisesti töissä lounaalla, mutta nykyisessä kotiäidin roolissa tämä mahdollisuus on suljettu. Niinpä tänä torstaina ostin kaupasta pitkästä aikaa purkin kasvishernekeittoa, ja sain siitä varsin maittavan lounaan. Ainoastaan jäi harmittamaan se, että unohdin ostaa tavallista sinappia, ja jouduin nauttimaan hernarini amerikkalaisen hipsteri-sinapin kera.

Pidänkin vähintään kyseenalaisena, että mies, joka estää vaimoaan syömästä hernekeittoa esiintyy nyt julkisesti jonkinlaisena hernekeiton puolustajana. Kovasti pelkään, että lapsemme näkee hernekeittoa ensimmäisen kerran päiväkodissa, ja kysyy: "mitä tuo on?" Siihen kysymykseen aion vastata viisastellen: "lue isän ja Antti-kummin blogista."

Iljan vaimo

Hernekeittopurkin pehmeä isosisko

Hernekeitto, jota tekee mieli puristella.

Törmäsin Jalostajan nettisivuilla itselleni uuteen hernarimuotoon, nimittäin pussihernekeittoon. Aluksi luulin sen olevan tyypillisen pussikeiton kaltainen, eli jauhetta johon lisätään vesi. Vihreän pölähdyksen sijaan kyseessä on kuitenkin pussi, joka sisältää heti käyttövalmista tavaraa.

Vaikka purkkihernekeittoa löytää jokaisesta ruokakaupasta, pussihernari ei ollutkaan yhtä helppo ostettava. Parin hukkareissun jälkeen Joensuun Pilkon Citymarketista löytyi kuitenkin hernekeittopussi hintaan 2,39 euroa.

Ei ole ihme että pussia joutui hieman etsimään, sillä hernekeittopusseja lähtee matkaan Turusta Jalostajan tehtaalta hyvin vähän verrattuna hernekeittopurkkeihin. Erilaisia hernekeittoja tehdään tölkkeihin vuosittain jopa 7,5 miljoonaa purkillista. Määrään verrattuna pussihernekeitto on lähes harvinaisuus.

- Niitä valmistamme vuodessa noin 50 000 pussia, mutta määrä on kasvussa, kertoo myyntipäällikkö Jaakko Lunden.

Ensikosketus hernekeittopussiin toi hymyn huulille. Kun on tottunut kylmään ja kovaan tölkkiin, tämä hauskasti kädessä löpristelevä pussi tuntui huvittavalta! Pussi on aika jämäkkää tekoa, mutta tottakai sitä piti koemielessä yrittää murjoa rikki mm. kynnellä tökkimällä. Vahva pussi kuitenkin kesti moitteetta tehdyt vääntelyt, puristelut ja töksyttelyt. Vahvasta rakenteesta huolimatta pussi silti aukesi jopa yllättävän nätisti, kun pussin yläosan repi auki.

Pussissa on keittoa valmistajan ilmoituksen mukaan 584 grammaa, eli noin 150 grammaa vähemmän kuin hernekeittopurkissa. Pussissa oleva tavara kuitenkin on selvästi löysempää. Jalostajan laatupäällikkö Minna Uusitalo vahvistaa havainnon.

- Pussihernekeitto ei vaadi veden lisäämistä, vaan se on aivan valmis keitto. Purkkihernekeittoonhan suositellaan lisättävän puoli purkillista vettä, Uusitalo kertoo.

Eli vaikka hernekeittopussi on purkkia kookkaampi, lopullinen soppamäärä kattilassa on sama. Pussihernekeiton lienee oltava notkeampaa myös siksi, että hernarin saa solahtamaan ulos pussista nätisti.

Jalostaja on tuonut kulttiaseman saavuttaneiden purkkihernekeittojen rinnalle paitsi pusseihin, myös pahvitetroihin pakattuja keittoja.

- Kuluttajilla on erilaisia tarpeita ja markkinoilla on myös uudistuttava, Uusitalo pohtii.

Tarvitseeko purkkihernekeiton ystävän olla huolissaan siitä, että tetrat ja pussit syrjäyttävät purkit? 

- Ei. Purkkien puolesta ei tarvitse olla huolissaan, Uusitalo hymyilee.

Heikki

Kulturelli keitos, mutta jälkiruoka osoittautui pannukakuksi!

Taloudellis-tuotannolliset syyt ovat ohentaneet pannarin vain kahteen millimetriin.

Lounastin Iljan kanssa ravintola Aino-Sofiassa, joka on verrattain uusi tulokas Joensuun keskustan lounaspaikkojen joukossa. Torin laidalla sijaitseva ruokapaikka on hieman piilossa Carelicumin talossa. Jyhkeä rakennus on vuonna 1985 valmistunut kasinotalouden monumentti, entinen Pohjois-Karjalan Säästöpankki. Vuonna 2010 se remontoitiin sisältä perusteellisesti palvelemaan paremmin kulttuuri-, museo- ja matkailukeskuksena. Yksi hyvä syy käydä Aino-Sofiassa onkin jo pelkän valtavan pankkiaulan näkeminen, toki samalla kannattaa tutustua Pohjois-Karjalan museoon ja lasten Mukulakatuun.

Erikoisessa rakennuksessa toimiva Aino-Sofia pitää ansiokkaasti yllä hernekeittotorstain perinnettä. Noutopöydästä löytyy keittolounaan lisäksi kiinteämpi pääruoka. Halutessaan voi tilata myös salaattiannoksen. Kaikkiin ruokiin kuuluvat myös paikan päällä leivotut sämpylät, jotka ansaitsevat erityiskiitoksen. Ne tuovat persoonallisen ja maukkaan lisän, olipa ruoka mikä hyvänsä.

Aino-Sofian hernekeitto lisukkeineen on keskivertotuotos. Keiton lihat ovat sinänsä hyviä, mutta hieman vetisen tuntuinen ja revityn näköinen kinkku ei mielestämme istunut hyvin hernekeittoon. Lisäksi joukossa oli vähäinen määrä lihamuodostumia, joiden tunnistaminen kinkuksi vaati hetken tarkastelun. Keiton maku kokonaisuutena oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Miinuksen annamme siitä, että herneitä ei oltu maltettu pehmittää aivan riittävästi, vaan al dente -tyyppisiä pyörylöitä tuntui suussa liian tiuhaan. Mainittakoon, että hernekeitto oli saatavilla pyynnöstä myös vegaani-versiona. Ruoan kanssa tarjoillut raasteet ja salaatti olivat erittäin hyviä, yksinkertaisia makuja ja tuoreen tuntuisia raasteita.

Lounaskokonaisuudessa huomion hernekeitolta varastaa kuitenkin pannukakku. Se oli maultaan ihan kelvollinen, eikä suutuntuma herättänyt tunteita puolesta tai vastaan. Pannari tarjoiltiin noin 8 x 16 senttimetrin palasina, mikä täyttänee niin EU-standardit kuin asiakkaan tarpeetkin. Mutta pannarin paksuus oli järkytys! Pannukakku oli mitättömän ohut!  Sen paksuus oli vain millimetrejä. Se ei ole edes ohukaisen paksuinen. Ohueksi nimittäinen olisi liioittelua, tämä pannari on jotain vielä vähemmän!

Asia herätti sen verran ihmetystä, että siihen oli kysyttävä vastine keittiön puolelta. Rouva tiskin takaa oli hieman ihmeissään, kun kyselin pannukakun ohuudesta. Pannarin ohuuden syyksi hän kertoi, että siihen laitetaan vähemmän taikinaa. Perusteluksi hän kertoi myös, että ohut pannari valmistuu nopeammin. Nykymaailman taloudelliset ja tuotannolliset paineet ovat siis kutistaneet Aino-Sofian pannukakunkin!

Ruokailukokemus oli traumatisoivasta pannarista huolimatta miellyttävä. Kolkon pankkisalin tunnelma on onnistuttu häivyttämään ja hernekeittoa syödessään voi myös ihastella seinillä olevia tauluja. Ripustettuna on toistakymmentä teosta, jotka vaihtuvat aika ajoin. Myös pelkkä tieto siitä, että vain 20 metrin päässä myydään lippuja mm. Joensuun kaupunginorkesterin ja Joensuun kaupunginteatterin esityksiin, tekee ruokailukokemuksesta kulturellin.

Heikki