Kulturelli keitos, mutta jälkiruoka osoittautui pannukakuksi!

Taloudellis-tuotannolliset syyt ovat ohentaneet pannarin vain kahteen millimetriin.

Lounastin Iljan kanssa ravintola Aino-Sofiassa, joka on verrattain uusi tulokas Joensuun keskustan lounaspaikkojen joukossa. Torin laidalla sijaitseva ruokapaikka on hieman piilossa Carelicumin talossa. Jyhkeä rakennus on vuonna 1985 valmistunut kasinotalouden monumentti, entinen Pohjois-Karjalan Säästöpankki. Vuonna 2010 se remontoitiin sisältä perusteellisesti palvelemaan paremmin kulttuuri-, museo- ja matkailukeskuksena. Yksi hyvä syy käydä Aino-Sofiassa onkin jo pelkän valtavan pankkiaulan näkeminen, toki samalla kannattaa tutustua Pohjois-Karjalan museoon ja lasten Mukulakatuun.

Erikoisessa rakennuksessa toimiva Aino-Sofia pitää ansiokkaasti yllä hernekeittotorstain perinnettä. Noutopöydästä löytyy keittolounaan lisäksi kiinteämpi pääruoka. Halutessaan voi tilata myös salaattiannoksen. Kaikkiin ruokiin kuuluvat myös paikan päällä leivotut sämpylät, jotka ansaitsevat erityiskiitoksen. Ne tuovat persoonallisen ja maukkaan lisän, olipa ruoka mikä hyvänsä.

Aino-Sofian hernekeitto lisukkeineen on keskivertotuotos. Keiton lihat ovat sinänsä hyviä, mutta hieman vetisen tuntuinen ja revityn näköinen kinkku ei mielestämme istunut hyvin hernekeittoon. Lisäksi joukossa oli vähäinen määrä lihamuodostumia, joiden tunnistaminen kinkuksi vaati hetken tarkastelun. Keiton maku kokonaisuutena oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Miinuksen annamme siitä, että herneitä ei oltu maltettu pehmittää aivan riittävästi, vaan al dente -tyyppisiä pyörylöitä tuntui suussa liian tiuhaan. Mainittakoon, että hernekeitto oli saatavilla pyynnöstä myös vegaani-versiona. Ruoan kanssa tarjoillut raasteet ja salaatti olivat erittäin hyviä, yksinkertaisia makuja ja tuoreen tuntuisia raasteita.

Lounaskokonaisuudessa huomion hernekeitolta varastaa kuitenkin pannukakku. Se oli maultaan ihan kelvollinen, eikä suutuntuma herättänyt tunteita puolesta tai vastaan. Pannari tarjoiltiin noin 8 x 16 senttimetrin palasina, mikä täyttänee niin EU-standardit kuin asiakkaan tarpeetkin. Mutta pannarin paksuus oli järkytys! Pannukakku oli mitättömän ohut!  Sen paksuus oli vain millimetrejä. Se ei ole edes ohukaisen paksuinen. Ohueksi nimittäinen olisi liioittelua, tämä pannari on jotain vielä vähemmän!

Asia herätti sen verran ihmetystä, että siihen oli kysyttävä vastine keittiön puolelta. Rouva tiskin takaa oli hieman ihmeissään, kun kyselin pannukakun ohuudesta. Pannarin ohuuden syyksi hän kertoi, että siihen laitetaan vähemmän taikinaa. Perusteluksi hän kertoi myös, että ohut pannari valmistuu nopeammin. Nykymaailman taloudelliset ja tuotannolliset paineet ovat siis kutistaneet Aino-Sofian pannukakunkin!

Ruokailukokemus oli traumatisoivasta pannarista huolimatta miellyttävä. Kolkon pankkisalin tunnelma on onnistuttu häivyttämään ja hernekeittoa syödessään voi myös ihastella seinillä olevia tauluja. Ripustettuna on toistakymmentä teosta, jotka vaihtuvat aika ajoin. Myös pelkkä tieto siitä, että vain 20 metrin päässä myydään lippuja mm. Joensuun kaupunginorkesterin ja Joensuun kaupunginteatterin esityksiin, tekee ruokailukokemuksesta kulturellin.

Heikki