ÄrtExpo 2014 – Hernekeiton monet kasvot

Silmiä kirvelevä hymy.

Rahamiehen keitto.

Soupe de la muerte

Ympyrä sulkeutuu

Karjun keitto.

Kaaos ja nautinto.

 

Thundersoup.

Komisario Pamilon erehdys (3/3)

Ajoin Corollallani kohti Hernandezin kuppilaa. Normaali huono tuuleni oli vaihtunut kihiseväksi raivoksi ja mahahaavaani pakotti. Anakondan viimeiset sanat olivat loksauttaneet palapelin viimeisen palan paikalleen ja pikainen vilkaisu murhaamani toimittajan tietokoneeseen oli varmistanut asian.

Hernandez oli laittanut minut tekemään Luukkosen likaiset työt. Luukkonen oli hämärillä kiinteistö- ja kaavoitusbisneksillä rikastunut moguli, jonka toimia murhaamani toimittaja oli tutkinut. Hernandezia eivät kiinnostaneet mitä jotkut nimettömät hernekeittobloggaajat kirjoittivat hänen keitoksistaan, vaan hän oli saanut Luukkoselta toimeksiannon hoidella toimittaja pois päiviltä.

Hernandezin kuppila oli miltei tyhjä. Ainoastaan yksi ruokailija söi eiliseltä jääneitä lettuja. Tunnistin hänet epäiltyjen rekisteristä Anakondan ja toimittajan kaveriksi, jolla oli myös jotain tekemistä hernekeittoblogin kanssa. Ammun Glockilla pari laukausta suoraan otsaan - en kaivannut enää ylimääräisiä silminnäkijöitä.

Hernandes tuli keittiöstä kuultuaan laukaukset.

"Mennään keittiöön, haluan lettuja", sanoin ja tönäisin Hernandezin keittiön ovesta sisään.

Hernandez tarjosi minulle kymmenen lettua hillon kanssa, jotka söin hiljaisuuden vallitessa.

"Soita Luukkonen tänne", sanoin kun olin syönyt letut, "siitä toimittajasta paljastui yllättäviä tietoja."

Hernandez epäröi, mutta kun väläyttelin Glockiani tarpeeksi merkitsevästi, hän suostui tottelemaan. Ulkona satoi taas vettä.

Pakotin Hernandezin kiipeämään suureen kattilaan, jossa hän keitti hernekeittonsa ja lukitsin kattilan kannen käsiraudoillani. Menin ruokasaliin ja jäin oven taakse odottamaan Luukkosen saapumista. Tiesin hänen tulevan, sillä toimittajan tietokoneella ollut materiaali oli hyvin paljastavaa.

Luukkonen pyyhälsi hetken päästä ovesta sisään ja kolkkasin hänet heti. Asetin Glockini hänen käteensä ja ammuin vielä yhden laukauksen lattialla makaavaan ruumiiseen. Jätin toimittajan kannettavan tietokoneen ruumiin viereen. Jopa Pyykkönen pystyisi ratkaisemaan tämän yhtälön.

Astuin Corollaani, ajoin pois ja mietin mitä minulle tapahtuisi. Ehkä ei mitään, Hernandez ei välttämättä puhuisi, eikä Pyykkönen ollut tunnettu siitä, että haluaisi tehdä ylimääräistä työtä. Mutta en välittänyt, vaikka minusta tulisi etsitty mies.

Käänsin Corollan nokan Nurmeksentielle. Olin kuullut, että Nurmeksessa on hyvä lounasravintola, josta saa hernekeittoa ja lettuja.

Komisario Pamilon erehdys (2/3)

Heräsin aamulla päänsärkyyn. En jaksanut ajaa partaani, vaan ajoin Corollalla kahvikuppi kädessä asemalle. Siellä minua odotti eilisen tekoni hedelmä.

"Pamilo, sulle olisi murha. Yksi toimittaja on murhattu. Ammattilaistyyliin.", ilmoitti Pyykkönen, pomoni. Tiesin jo etukäteen, että tämä tapaus tulisi tutkittavakseni, sillä poliisilla oli järkyttävä resurssipula. Minun tarvitsisi vain etsiä sopiva syntipukki, niin homma olisi hoidossa.

"Tekninen tutkinta kävi jo paikalla ja raportti on koneella. Uhri oli tutkiva journalisti, joten tappo saattaa liittyä johonkin sen juttuun. Ehkä sen koneelta löytyy jotain.", ehdotti pomo avuliaasti. Turhaan, sillä minulla oli jo valmiina suunnitelma.

Kaivoin epäiltyjen rekisteristä listan toimittajan kavereista. Valikoin lähimpänä asuvan, joka sattui olemaan "Anakonda"-nimellä tunnettu opiskelija, joka opiskeli näköjään visuaalista alaa. Kävin noutamassa Anakondan kotoaan ja vein kuulusteluhuoneeseen.

"Liittyykö tämä sen toimittajan kuolemaan?", kysyi Anakonda ja jatkoi: "Minulla on nimittäin epäilys, miksi näin tapahtui."

"Liittyy kyllä, mutta tiedän jo kuka on syyllinen", vastasin ja survaisin hihassa pitämäni puukon Anakondan vatsaan. "Se olet nimittäin sinä!"

Anakonda korahti, mutta sai vielä sanotuksi, "Ostiko Luukkonen sinutkin?", ennenkuin kuoli.

Ilmoitin päivystäjälle, että epäilty oli salakuljettanut puukon mukanaan ja yrittänyt hyökätä kimppuuni. Olin kuitenkin onnistunut kääntämään puukon iskun kohti epäillyn omaa vatsaa. Epäilty oli lisäksi tunnustanut syyllisyytensä murhaan ennen hyökkäystä.

Pyykkönen, joka rakasti siistejä tilastoja, uskoi selitykseni ja onnitteli minua nopeasti selvitetystä murhasta. Murhia tapahtui sen verran paljon, että yhtään ylimääräistä pimeää tapausta ei kaivattu. Jäin tekemään molempien tapausten paperityöt, mutta Anakondan viimeiset sanat kaivelivat mielessäni. Mitä tekemistä Luukkosella muka oli asian kanssa. Oli jo lounasaika, joten ehkä oli syytä tehdä vierailu Hernandezin luo.

jatkuu...

Komisario Pamilon erehdys (1/3)

Istuin hernekeittolautasen edessä ja haudoin synkkiä ajatuksia. Keitto ei maistunut, joten siirryin suoraan lettuihin. Lääkäri oli kieltänyt letut, koska ne olivat muka viimeinen asia, jota diabetekseni kaipasi. Kirosin lääkärin alimpaan helvettiin ja otin viisi lettua lisää.

Lettujen syönnin jälkeen minut valtasi tuttu tyhjyyden tunne. Joutuisin odottamaan viikon, kunnes saisin seuraavan kerran hernekeittoa ja lettuja. Sikäli kun enää saisin Hernandezin kuppilasta enää koskaan mitään.

Ajelin partioautolla Suvantosiltaa edestakaisin ja hankin vaihtorahaa sakottelemalla pyöräilijöitä. Hernandezin sanat pyörivät mielessäni. "Jos et hoida niitä blogisteja hiljaiseksi, niin sinulla ei ole enää mitään asiaa tänne!"

Pielisjoki, tuo loputon saastan viemäri, virtasi mustana kuin mieleni. Vein partioauton asemalle ja kävelin City-Marketin ohi miettien seuraavaa siirtoani. Minulla ei ollut paljoakaan menetettävää. Olin 53 vuotta vanha rikoskomisario, jolla oli mahahaava ja diabetes. Lääkitsin niitä halvalla viskillä ja Hernandezin letuilla. Juuri muuta ei minulla ollutkaan, ex-vaimoa ja lapsia olin nähnyt viimeksi viisi vuotta sitten ja oli vain ajan kysymys, milloin laillisuusvalvonta pääsisi sivubisnesteni jäljille.

Kävin Takataskussa nauttimassa annoksen Kolmea Leijonaa ja tein päätöksen. "Kaikki tai ei mitään", ajattelin, kun nousin vanhaan Corollaani ja suuntasin sen nokan kohti Kuopiontietä. Pienen ajomatkan jälkeen saavuin vanhalle varuskunta-alueelle, jonne oli noussut omakotitaloja, kuten sieniä metsään sateen jälkeen. Tai tässä tapauksessa valkoisia kärpässieniä, ajattelin inhoten talojen ikkunoista loistavaa näennäistä porvarillista idylliä.

Saavuin perille, ja soitin ovikelloa. Mies avasi oven ja kysyi hymyillen asiaani. "Oletkos sinä se hernekeitosta kirjoittava toimittaja?"

"Olenhan minä", mies vastasi, mutta ei ennättänyt pidemmälle, ennenkuin Glockini lauloi kolmesti ja mies kaatui kuolleena maahan.

jatkuu...

PerusSoppaa ja force majeure

Vaalit lähestyvät! Kuulostaa herkulliselta etenkin siksi, että taistelu äänestäjistä näkyy torilla höyryävinä soppatykkeinä.

Tällä kertaa Perussuomalaiset oli asemoinut tykkinsä Joensuun torille. Soppatykkiä kohden jonotti kuitenkin noin satapäinen joukko kansaa, joten työkiireiden takia soppa jäi kaukaiseksi haaveeksi.

Toivotaan, että mitä lähemmäs vaalipäivää päästään, sitä useammin näemme toreilla ja kävelykaduilla soppatykkejä rivissä.

Tie äänestäjän sydämeen käy vatsan kautta!

Heikki

Kuumat kysymykset hergasmista – asiantuntijat vastaavat!

1) Mikä hergasmi on?

- Hergasmi on fyysinen ja henkinen nautinnon huipentuma, joka syntyy kaikkia aisteja stimuloivan hernekeittoaterian laskeuduttua vatsaan. Eri ihmiset kokevat hergasmin hyvin eri tavoin, mutta yhteistä kaikkien kokemukselle on suunnaton hyvänolon tunne.

2) Onko annoksen koolla väliä?

- Kyllä. Annoksen on oltava riittävän iso, jotta näläntunne poistuu. Jättimäinen soppatykki ja valtava määrä keittoa eivät kuitenkaan ole hergasmin edellytys, vaan kohtuullinenkin määrä laadukasta pöperöä on hyvä lähtökohta hergasmin hekuman saavuttamiselle. 

3) Voiko hergasmin saada joka kerta?

- Kyllä, tai ainakin joka torstai.

4) Saan hergasmin omasta ruoastani, mutta en kumppanini – mitä teen?

- Kannattaa keskustella asiasta avoimesti kumppanin kanssa. Ehkä hän ei tunne kaikkia mieltymyksiäsi esimerkiksi mausteiden tai lisukkeiden suhteen? Kannattaa myös muistaa, että ruokailu voi olla hyvin nautinnollista molemmille myös ilman hergasmia.

5) Voiko hergasmin teeskennellä?

- Toki. Siinä onnistuminen onkin sitten eri juttu.

6) Voiko saada useita hergasmeja peräkkäin?

Ei voi, sillä hyvä hergasmi täyttää mahan. Siellä ei yksinkertaisesti ole tilaa toiselle hergasmille. Suosittelemme siis kohtuutta.

7) Tunnen oloni masentuneeksi hergasmin jälkeen - onko minussa jotain vikaa?

Ei ole. Syö seuraavalla kerralla vähemmän lettuja.


Asiantuntijakommentit antoivat aihepiiristä hyvin perillä olevat henkilöt.

Kirkkoherran video: näin puhallat soppasi oikein!

Opettaminen on keskeistä papin työssä. Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Andrei Verikov on kunnostautunut tässä tehtävässä monella saralla. Hengellisen ravinnon lisäksi isä Andrei muistuttaa ihmisiä ruumiillisen ravinnon tärkeydestä ja helppoudesta. Sillä eihän ihminen elä pelkästä Sanasta.

Aikaansa seuraavana kirkonmiehenä pastori Verikov teki internetiin videon, jotta pappilan kyökin niksit leviäisivät Nurmeksen seurakunnasta maailman ääriin:

Mitä isät edellä, sitä pienet perässä. Kolme bloggaajaa onnistui apinoimaan pastorin suoritusta:

Kiitämme isä Andreita opettavaisesta videosta. Samalla heitämme hänelle haasteen: odotamme myös videota, jossa hän puhaltaa pötköhernekeiton ulos pakkauksesta.

Nielevää soppaa satunnaisessa seurassa

Soppa nielaisi tietymättömiin huomattavan määrän sinapia ja lihoja.

Joensuun kauppahalli ei houkuttele sisäänsä kauniilla ulkomuodollaan tai ruoan tuoksulla. Betonista ja lasista tehdyn laatikon pihalla leijuvat liikenteen ja suurten roska-astioiden aromit. Mutta tunnelma on toinen, kun rohkenee astua möhkäleeseen sisälle. Kauppahallissa sisällä on selvästi viihtyisämpää kuin ulkona, vaikka näky ei vetelekään vertoja esimerkiksi Oulun tai Kuopion kauppahalleille.

Joensuun kauppahallin keskellä kulkee yksi käytävä, jonka molemmilla puolilla on liikkeitä. Toista puolta dominoi lähes kokonaan Kankkusen Kotileipomo, joka tarjoilee hyvää kotiruokaa kohtuulliseen hintaan. Useana torstaina tarjolla on oikeaoppisesti hernekeittoa ja pannaria.

Jo hernekeittokattilaa ammentaessaan pistää merkille, että soppa on melko laimeaa. Kauhaa hieman syvemmällä pyöräyttämällä pintaan nousee kuitenkin mukavan kokoisia ja hyvälaatuisia lihakimpaleita sekä herneitä. Päälle kunnon ruilutus sinappia ja pöytään istumaan. Muutaman metrin matkalla soppakattilalta ruokapöytään tapahtuu kuitenkin ihme. Lihapalat ja sinappi ovat liki kadonneet keitosta!

Soppa lienee niin laimeaa, että se nielee sisäänsä lihapalat ja sinappikiemurat. Tai sitten kyseessä on jokin Ghostbusters-tyyppinen yliluonnollinen ilmiö, jossa hernekeitto on ryhtynyt hävittämään materiaa ympäriltään. Kummasta lie kyse? En tiedä, tyydyn vain nimeämään keiton "Nieleväksi keitoksi".

Keiton maku on kuitenkin oikein kohdallaan ja annoksen kruunaa tuhti pannaripala kotitekoisen oloisella hillolla. Ja tarjoilija liki yllytti ottamaan lisää ja totesi, että "ei meillä lasketa". Lisäpisteet siitä. Lisukkeena saa kahvia, joka on vuosien lounastuskokemukseni perusteella kaupungin kuuminta kahvia.

Kauppahalli on aliarvostettu paikka. Sieltä saa paitsi hyvää ruokaa edullisesti, myös sattumanvaraista ruokaseuraa. Lounasaikaan Kankkusella käy sen verran porukkaa, että tyhjiä pöytiä ei ole. Niinpä usein juttuseuraksi sattuu joku random-lounastaja. Hernekeiton äärellä on tullut vaihdettua ajatuksia muun muassa työttömien retkikohteista ja kuultua tarinoita eläkkellä olevien konepajaukkojen työurien varrelta. Voisipa miltei sanoa, että ruokaillessa on myös live-ohjelmaa. Lisäksi pöydät on koristeltu 1950-luvun sanomalehdillä.

Niin seuran kuin keitonkin puolesta Joensuun rumaa, mutta toimivaa kauppahallia voi suositella lämpimästi. Kahvin osalta jopa kuumasti!

Heikki

Porkkana tekee juhlan?

Päätin juhlistaa selätettyä työviikkoa hernekeitolla, joten korkkasin perjantaipurkin! Kävin kyllä torstaina Pamilolla keitolla, mutta hernarihan sopii päivään kuin päivään.

Avasin purkin Jalostajan lihaisaa juhlahernekeittoa. Ensimmäisenä pisti silmään punertava läiskä hernarijöötin sileässä, kantta vasten olleessa pinnassa. Kun koko panos oli kattilassa, totesin puna-oranssien siipaleiden olevan porkkanaa. Niitä oli sopassa melko tiheästi, jostain syystä.

Liekö porkkana Jalostajan mielestä se asia, joka tekee keitosta juhlavan, sillä muuta eroa normiärdäriin en huomannut. Hyvällä mielikuvituksella ja positiivisella asennoitumisella oranssit pilkahdukset voivat toki tehdä ruokahetkestä juhlavan. Tällaiseen fantasiahetkeen en kuitenkaan itse yltänyt.

Juhla á la Jalostaja

Keiton nimi lupaa sopan olevan myös lihaisaa, mutta en pitänyt soppaa sen lihaisampana kuin muitakaan purkkihernareita. Tätä vertailua saattaa tosin hämärtää se, että ruokailua edeltävänä päivänä olin herkutellut Pamilon sopalla, jossa lihapalat tuntuvat ja maistuvat. Tässä purkkihernarissa liha oli tuhottu sen verran pieniksi paloiksi, että lihaisuus katosi vihreään massaan.

Lihaisa juhlahernekeitto ei siis tehnyt perjantaistani juhlaa. Nälän se kuitenkin poisti, mikä lienee sopan tärkein tehtävä. Ehkä Jalostaja voisi tehdä sopastaan juhlavamman poistamalla porkkanan ja sen sijaan teippaamalla hernaripurkin kylkeen sellaisen töräyspillin, joita vappuna tavataan käyttää?

Heikki

Lähde hernekeiton ystävien lukijamatkalle!

Kuva ei välttämättä liity Pro Hernekeitto -blogin lukijamatkaan.

Luvassa on unohtumaton lukijamatka lounaskahvila Pamiloon taivaallisen hyvän hernekeiton äärelle. Mutta ei siinä vielä kaikki! Lukijamatkasta tekee elämyksen paitsi hernekeittoateria, myös matkan varrelle mahtuvat nähtävyydet, joita voimme ihastella iloisessa seurassa!

Lähdemme matkaan Joensuun Kirkkokadun joukkoliikennepysäkiltä. Menomatkalla tutustumme ohimennen tiettävästi Suomen suurimpaan moottorisahaan. Paluumatkalla voimme ihastella Kajaanintien henkeäsalpaavia, uusittuja liikennejärjestelyjä!

Matkan hinta on 10 euroa per henkilö. Maksu käteisellä matkaan lähdettäessä. Hinta sisältää edestakaisen kuljetuksen, käsimatkatavarat ja hernekeittoaterian (sis. keitto, salaatti, leipä, juoma ja jälkiruoka sekä kahvi).

Lähtö Kirkkokadun joukkoliikennepysäkiltä (Kirkkokatu 25) torstaina 22.5. kello 12.00. Palaamme täysin vatsoin samaan paikkaan viimeistään kello 13.30. 

Melko vastuullinen matkanjärjestäjä: Pro Hernekeitto -blogin henkilökunta. Ilmoittautumiset matkapäivän kello 10.00 mennessä: pro.hernekeitto@fastmail.se

Lähde mukaan – tämän matkan tulet todennäköisesti muistamaan loppuelämäsi. Ilmoittaudu heti, sillä paikkoja on rajoitetusti!

Hernekeittosmoothie

Lukeekohan alarivillä jotain arabiaksi?

Aivan aluksi haluan kiittää ABC-ketjua siitä, että se ylläpitää torstaista hernekeittoperinnettä. Tapoihini tosin ei kuulu ruokailla apseilla kovin usein, joten en tiedä, onko huoltoasemilla tarjolla soppaa joka torstai. Ainakin tällä kertaa Juuan ABC:lla oli kuitenkin torstaina tarjolla keittoa. Onneksi noutopöydässä oli muutakin ruokaa, sillä pelkkä hernekeitto ei olisi täyttänyt lounaan virkaa.

Jo kurkistus soppasammioon veti kulmani epäileville kurtuille. Soppa näytti liki soseelta, kuin smoothielta. En ole ikinä maistanut smoothieta, joten makua en voi verrata, mutta ainakin soppa näytti samanlaiselta kuin lehtien kuvat (käsittääkseni trendikkäistä) smoothieista.

Epäilys keiton laadusta osoittautui todeksi. Onneksi ennakoin tulevan tilanteen ja poikkeuksellisesti otin keittoa vain vähän (kuva todistaa). Keiton omituiset sinappikiertymät johtuvat siitä, että sinappi oli tarjolla usean litran pumpputynnyrissä, joten pursotuksen hallittavuus oli kehno.

Lounasseuranani ollut juukalainen kokenut ruokailija epäili, että keitto on tehty pakasteesta. Uskon vanhuksen viisaiden sanojen olevan täyttä totta, sillä kaikki ainekset ja myös maut olivat sekoittuneet tasaiseksi survokseksi.

En edes tunnistanut, mitä lihaa keitossa oli. Kun nostin katseeni keittolautasesta, näin seinällä mainoksessa Apsi Apinan kuvan. Arvaan, että liha oli kuitenkin possua, vaikka mausta tai näöstä sitä ei voinut päätellä.

ABC:n hernekeitosta ei voi kuin todeta, että liikenneasemilla hernekeiton tekemisen aakkoset ovat pahasti hukassa.

Vaikka hernekeitto olikin pettymys, karvaimman jälkimaun poisti pannukakku. Se oli oikein hyvää ja palaset olivat kiitettävän paksuja.

Heikki

Hernekeitto oli pettymys, mutta pannari lohdutti.

Torstaipullo, eli oikea juoma hernekeiton kyytipojaksi

Pari tarjokasta. Hyllystä löytyy metrikaupalla lisää vaihtoehtoja.

Hernekeiton kanssa nautitaan tavallisesti maitoa, piimää tai vettä. Mutta entä, jos hernarille kaipaa aivan viimeisen päälle hyvää ruokajuomaa? Tätä selvittääkseni varasin ajan suomalaisen viinakauppaketju Alkon juomaneuvojalle.

Paikan päällä Joensuun keskustan Alkossa odotti sovittuun aikaan ystävällinen juomaneuvoja Jaakko. Kysyin, onko häneltä aiemmin udeltu sopivasta juomasta hernekeitolle.

- Vitsimielessä on kysytty, mutta ei vakavissaan, Jaakko totesi.

Nyt on kuitenkin tosi kyseessä. Jaakko aloittaa kertomalla ruotsalaisesta punssiperinteestä, jossa hernekeittoateriaan kuuluu lämmin punssi. Päätin kuitenkin sivuuttaa tämän perinteen ja pyysin juomaneuvojaa etsimään jotain sellaista, jota voisi hörppiä ihan kunnolla ruokajuomana.

Viinit hernekeittoaterian juomana Alkon setä tyrmäsi oitis. Hernekeitossa on nimittäin turhan tömäkät maut viinille, varsinkin jos pöperössä on kunnon lihat ja mausteet. Niinpä Jaakko opasti ostamaan olutta.

- Viinit voi unohtaa, sillä ne korostavat makuja. Suosittelen olutta, joka hiilihappoineen puhdistaa suuta.

Sehän sopii! Jaakko tarjoaa kouraan virolaisen Sakun oluttehtaan kahta lageria. Aluksi hyllystä tarjotaan Saku Tumea, tuota monelle vironkävijälle tuttua tuotetta. Tämän pitäisi olla melko monelle käypäinen valinta hernekeittoaterian tuoppiin. Alko runoilee juomasta näin:

kastanjanruskea, täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, makean maltainen, hennon lakritsinen, kevyen yrttinen. 6,7%, 21 EBU

Kakkosvaihtoehtona, niinikään perusvarmana ratkaisuna, Jaakko poimii hyllystä Saku Tauruksen. Juoman tekniset tiedot ovat melko samankaltaiset:

oljenkeltainen, täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, makean viljainen, hennon yrttinen, lämmin. 7%, 22 EBU
 
Ensimmäisinä vaihtoehtoina myyjä suositteli siis kahta virolaista olutta. Tehdäänkö parhaat hernarioluet siis Baltiassa?

- Nämä ovat sellaisia varmoja valintoja, Jaakko muotoilee.

Hän jatkaa, että vaihtoehtoja olisi toki monia. Hän suosittelee kokeilemaan esimerkiksi Ale-oluita. Mieleni tekisi hankkia useampiakin pulloja koekäyttöön, mutta ostan kokeeksi nämä kaksi perusvarmoiksi ratkaisuiksi kuvailtua pulloa.

Kiitokset Alkon Jaakolle! Tiedonjanoni on sammutettu.

Heikki

Juomaneuvojan varmat valinnat hernekeiton kyytipojaksi.

Et saa kadotettua nuoruuttasi takaisin Kerubin hernekeitolla

Kerubin hernekeitossa oli isoja lihaklönttejä.

Mitä oli nuoruus? Ikuisia kesiä rock-festivaaleilla. Telttailua Jätkänpuistossa. Talouskaljan haalimista ja kavereiden kanssa hengailua. Monelle nykyajan keski-ikäiselle, mukaanluettuna minä, monet nuoruuden hyvistä muistoista liittyvät rock-festivaaleihin. Festivaalit olivat jotain uutta ja tuoretta. Siellä olivat kaikki kaverit ja anniskelusäädöksetkin olivat löysempiä kuin nykyään. Tai sitten muurahaishappotonkallinen kiljua oli vain helpompi salakuljettaa alueelle, kun oli vielä nuori ja vihmerä.

Kun keski-ikäisenä menee festivaaleille asiakkaaksi, huomaa monen asian muuttuneen. Kaverit ovat kotona hoitamassa lapsiaan ja anniskelualueet ovat tupaten täynnä sekä ihmisiä että tuoppiroskaa. Tiheään pakatuissa aitauksissa myös suomalaisten kaipuu laajaan elintilaan käy piinallisen hyvin selväksi.

Keski-ikäinen ei siis useinkaan saa festivaaleilta samanlaista elämystä kuin nuoruudessaan. Jotkut festivaalit ovat kuitenkin huomanneet, että vaikka keski-ikäisillä ei ole enää nuoruuden intoa ja huonojen olosuhteiden sietokykyä, niin heillä on rahaa. Niinpä monilla festivaaleilla on mahdollista maksaa niin sanotuista VIP-paketeista. Valitettavasti tämä tie johtaa ojasta allikkoon. Maksamalla VIP-hinnan joutuu vain toiselle aidatulle alueelle muiden keski-ikäisten kanssa. Humalassa toikkaroivat keski-ikäiset ovat tunnetusti huomattavasti ärsyttävämpiä kuin humalassa toikkaroivat nuoret, eivätkä satunnaiset rock-tähtihavainnot enää innosta, koska kaikki rokkarit on jo tavattu kirjamessuilla.

Kerubin kuppilan hernekeitto muistuttaa hieman VIP-elämystä rock-festareilla. Se on ensinnäkin kallis: keitto, johon kuuluu tosin salaattipöytä ja jälkiruoka, maksaa 8,50. Keitto ei myöskään ole mitenkään erikoista, vaan on verrattavissa hiemaan lämpimään Koffin hanaolueeseen, joka nautitaan ahtaissa oloissa muovituopista.

Jos haluaa olla järkevä, niin menee Kerubin hernekeiton sijaan Pamiloon halvemmalle ja paremmalle keitolle. Jos haluaa fiilistellä rock-nuoruuttaan, voi maksaa siitä ja tulla Kerubin keitolle.

Ilja

Jälkiruokapannukakut olivat pieniä. Otin siksi kaksi.

Vertailussa purkkikolmikko: lihoina possu, riista ja broileri

Perinteinen soppa sai testissä rinnalleen uutuudet: riista- ja broilerihernarit.

Hernekeitot liedellä

Kymppi-Maukkaat on toijalalainen ruoanvalmistaja, joka lienee parhaiten tunnettu mämmistään. Yritys valmistaa kuitenkin myös perinteistä sianlihahernekeittoa, palvilihahernekeittoa sekä kasvishernekeittoa. Uutuuksina firma laittaa tölkkiin myös riista- ja broilerihernekeittoja.

Päätimme ottaa testiin perinteisen keiton sekä uutuuspurkit ja kokeilla, miten mämmintekijältä onnistuu hernekeiton kokkaus! Emme testanneet kasvishernekeittoa.

Perinteinen hernekeitto

Silmämääräisesti perinteinen hernekeitto näytti juuri siltä, mitä nimikin lupaa: perinteiseltä. Toisin sanoen tavara oli melko tasaiseksi massaksi jauhettua, eikä keitosta löytynyt juurikaan isompia herneenpaloja tai lihasattumia. "Tätä voisi imeä pillillä", kuului eräs luonnehdinta.

Keittoa leimasi myös eräänlainen vetisyys. Se johtui osin olemattomasta suutuntumasta, kun kielensyrjä ei tavoittanut herneitä tai lihoja. "Tyypillinen jauhokeitto", oli yksi yhteinen arvio testipöydässä. Toisaalta pidempiaikainen muhittelu kattilassa olisi voinut tehdä sopalle nannaa, mutta purkkihernekeittoa ei liene tarkoitettu ns. slow foodiksi.

Nimensä veroista arvosanaa Kymppi-tuotteiden perushernari ei saa, vaan arvioimme sen keskinkertaiseksi purkkiärdäriksi.

Riistahernekeitto

Jo sana riista loi paneelin mieleen erilaisia mielikuvia. Riistahernekeittosta tuli mieleen herraskaisen kartanonväen keitto, kun taas osa panelisteista sijoitti keiton mielessään korpimaille ja metsätyöläisten laavujen ääreen.

Keitosta erottui selkeitä paloja riistaa, ja riistan maku erottuikin kohtalaisesti keitosta. Paneeli piti riistakeiton suutuntumaa parhaana testatuista keitoista, mutta maku puolestaan jätti toivomisen varaa. Yksi panelisti valitteli hieman suolan puutetta, mutta sanoi että tämä keitto toisaalta hyötyi sinapin lisäämisestä. Riistakeiton heikkoa suosiota kuvaa se, että sitä haettiin viimeisenä lisää maistelukierroksen jälkeen.

Tunnelmat riistahernekeiton maistelun jälkeen olivat hiljaisen hämmentyneet. Tällaistako tämä nyt oli? Pieni pettymys, mutta kukaan ei sitä uskaltanut heti sanoa. Ehkä juuri alussa syntyneet mielikuvat olivat nostaneet odotuksia korkealle. Tätä keittoa oli odotettu eikä se pystynyt tarjoamaan parempaa elämystä. Se ei vienyt meitä kartanon ruokapäytään tai laavulle rakovalkean ääreen.

Ristiriitainen broilerihernekeitto

Broilerihernekeitto jakoi mielipiteitä. Perinteisen hernekeiton tavoin se oli melko vetistä ja jauhoista, kuten purkkihernekeitot yleensä. Broileri kuitenkin oli keitossa yllättävän isoina palasina ja maistui. Mutta maistuiko se hyvältä vai pahalta, jakoi mielipiteitä. Sinappia käyttävä Heikki ei arvostanut broilerin makua. Antti sen sijaan kokeili keittoa ensin ilman ja sen jälkeen sinapin kera. Antin arvion mukaan keitto maistui paremmalta ilman. Ilja puolestaan ei käytä kyseistä maustetta ja piti keitosta eniten, joten rajoitetun otoksen perusteella tämä keitto toimii parhaiten ilman sinappia.

Myös se, saako hernekeitossa ylipäätään olla broileria jakoi mielipiteitä. Toisaalta se koettiin jännittävänä kokeiluna, toisaalta broilerin käyttöä pidettiin miltei pyhäinhäväistyksenä.

Loppukommentit

Antti: Parhaan maun jätti suuhun perinteinen possukeitto. Mutta kisa oli tiukka, ja broilerikeitto pääsi lähelle. Se oli jotain uutta ja pääsi yllättämään rohkeudellaan. Riistahernekeitto jäi pettymykseksi, vaikka ei heikko ollutkaan. Maustaminen vaikuttaa paljon näköjään myös purkkihernekeitoissa.

Heikki: Kolmesta kovasta purkista arvioin parhaaksi perinteisen, keskiverroksi luokittelemani possunlihahernekeiton. Se ei kerää minulta suuria moitteita, mutta ei kiitoksiakaan. Kakkoseksi kirii riistahernekeitto. Se sai aikaan juhlavia mielikuvia, mutta maistelusta jäi ristiriitainen olo. Broilerihernekeitto vaikutti epäilyttävältä alusta alkaen, enkä myöskään pitänyt sen mausta. Siivekäs hernekeitto onkin mielestäni kisan selvä jumbo – rohkea, mutta sairas kokeilu, jolla ei ole edessään pitkää elämää kaupan hyllyillä. Broilerin aiheuttamia traumoja on päästävä hoitamaan Pamilolle.

Ilja: Kelvollisia keittoja, mutta eniten pidin broilerikeitosta. Riistakeitto oli lievä pettymys. Kaikki kuitenkin valovuosien päässä Pamilon keitosta.

Ilja, Antti ja Heikki

Broilerihernekeitossa oli näkyvästi broileria.

Totista työtä, mutta myös hymy herkässä.

Tarkkaa vertailua kaikilla aisteilla. Jokaisella keitolla oli lisukkeena ruisleipä, mieto sinappi ja maidot sekä piimä.

Parisuhde ja hernekeitto

Kasvishernekeittoa.

Kuten hyvän vaimon kuuluu, olen vaiennut asiasta, mutta kun mies menee ja perustaa hernekeittoblogin, on pakko avautua näin julkisesti. Joten tässä kertomus siitä, miten parisuhde voi pilata suhteen hernekeittoon.

Suhteeni hernekeittoon ennen parisuhdetta:

Olen aina pitänyt hernekeittoa kelpo ruokana. Minulle ongelma on kuitenkin ollut se, etten syö sianlihaa. Onneksi nykypäivänä hernekeitto ei kuitenkaan enää ole lihaa syövien valkoisten heteromiesten yksinoikeus, vaan meille nirsoille lattemammoillekin on olemassa vaihtoehto, nimittäin kasvishernekeitto. Opiskelijana turvauduinkin tähän mainioon ruokaan suhteellisen usein, erityisesti ortodoksisen kirkon paastoaikoina. Toki joudun myöntämään, etten jaksa tehdä hernekeittoa itse, mutta mielestäni purkkihernari on vallan mainio arkiruoka.

Nykyinen suhteeni hernekeittoon:

Parisuhteen myötä olen saanut muistella hernekeittoa haikeudella. Miehenihän ei suostu syömään hernekeittoa kotona, koska purkkihernekeitto ei käy. Jos tarjoutuisin keittämään hernekeiton alusta asti itse ei sekään kelpaisi, koska se ei olisi Pamilon hernekeittoa. Erästä raivostuttavaa sketsihahmoa lainatakseni "kun en minä voi sinulle Pamiloksi muuttua". Ja vaikka voisinkin, en usko että sekään riittäisi. Nimittäin mies ei syö hernekeittoa kenen tahansa kanssa, vain Hernari-Heikin ja Ärde-Antin kanssa. Oman vaimon seura ei kelpaa. Näin ollen parisuhteemme aikana meillä kotona ei ole kertaakaan tarjottu hernaria. Minä olen syönyt hernekeittoa satunnaisesti töissä lounaalla, mutta nykyisessä kotiäidin roolissa tämä mahdollisuus on suljettu. Niinpä tänä torstaina ostin kaupasta pitkästä aikaa purkin kasvishernekeittoa, ja sain siitä varsin maittavan lounaan. Ainoastaan jäi harmittamaan se, että unohdin ostaa tavallista sinappia, ja jouduin nauttimaan hernarini amerikkalaisen hipsteri-sinapin kera.

Pidänkin vähintään kyseenalaisena, että mies, joka estää vaimoaan syömästä hernekeittoa esiintyy nyt julkisesti jonkinlaisena hernekeiton puolustajana. Kovasti pelkään, että lapsemme näkee hernekeittoa ensimmäisen kerran päiväkodissa, ja kysyy: "mitä tuo on?" Siihen kysymykseen aion vastata viisastellen: "lue isän ja Antti-kummin blogista."

Iljan vaimo

Hernekeittopurkin pehmeä isosisko

Hernekeitto, jota tekee mieli puristella.

Törmäsin Jalostajan nettisivuilla itselleni uuteen hernarimuotoon, nimittäin pussihernekeittoon. Aluksi luulin sen olevan tyypillisen pussikeiton kaltainen, eli jauhetta johon lisätään vesi. Vihreän pölähdyksen sijaan kyseessä on kuitenkin pussi, joka sisältää heti käyttövalmista tavaraa.

Vaikka purkkihernekeittoa löytää jokaisesta ruokakaupasta, pussihernari ei ollutkaan yhtä helppo ostettava. Parin hukkareissun jälkeen Joensuun Pilkon Citymarketista löytyi kuitenkin hernekeittopussi hintaan 2,39 euroa.

Ei ole ihme että pussia joutui hieman etsimään, sillä hernekeittopusseja lähtee matkaan Turusta Jalostajan tehtaalta hyvin vähän verrattuna hernekeittopurkkeihin. Erilaisia hernekeittoja tehdään tölkkeihin vuosittain jopa 7,5 miljoonaa purkillista. Määrään verrattuna pussihernekeitto on lähes harvinaisuus.

- Niitä valmistamme vuodessa noin 50 000 pussia, mutta määrä on kasvussa, kertoo myyntipäällikkö Jaakko Lunden.

Ensikosketus hernekeittopussiin toi hymyn huulille. Kun on tottunut kylmään ja kovaan tölkkiin, tämä hauskasti kädessä löpristelevä pussi tuntui huvittavalta! Pussi on aika jämäkkää tekoa, mutta tottakai sitä piti koemielessä yrittää murjoa rikki mm. kynnellä tökkimällä. Vahva pussi kuitenkin kesti moitteetta tehdyt vääntelyt, puristelut ja töksyttelyt. Vahvasta rakenteesta huolimatta pussi silti aukesi jopa yllättävän nätisti, kun pussin yläosan repi auki.

Pussissa on keittoa valmistajan ilmoituksen mukaan 584 grammaa, eli noin 150 grammaa vähemmän kuin hernekeittopurkissa. Pussissa oleva tavara kuitenkin on selvästi löysempää. Jalostajan laatupäällikkö Minna Uusitalo vahvistaa havainnon.

- Pussihernekeitto ei vaadi veden lisäämistä, vaan se on aivan valmis keitto. Purkkihernekeittoonhan suositellaan lisättävän puoli purkillista vettä, Uusitalo kertoo.

Eli vaikka hernekeittopussi on purkkia kookkaampi, lopullinen soppamäärä kattilassa on sama. Pussihernekeiton lienee oltava notkeampaa myös siksi, että hernarin saa solahtamaan ulos pussista nätisti.

Jalostaja on tuonut kulttiaseman saavuttaneiden purkkihernekeittojen rinnalle paitsi pusseihin, myös pahvitetroihin pakattuja keittoja.

- Kuluttajilla on erilaisia tarpeita ja markkinoilla on myös uudistuttava, Uusitalo pohtii.

Tarvitseeko purkkihernekeiton ystävän olla huolissaan siitä, että tetrat ja pussit syrjäyttävät purkit? 

- Ei. Purkkien puolesta ei tarvitse olla huolissaan, Uusitalo hymyilee.

Heikki

Kulturelli keitos, mutta jälkiruoka osoittautui pannukakuksi!

Taloudellis-tuotannolliset syyt ovat ohentaneet pannarin vain kahteen millimetriin.

Lounastin Iljan kanssa ravintola Aino-Sofiassa, joka on verrattain uusi tulokas Joensuun keskustan lounaspaikkojen joukossa. Torin laidalla sijaitseva ruokapaikka on hieman piilossa Carelicumin talossa. Jyhkeä rakennus on vuonna 1985 valmistunut kasinotalouden monumentti, entinen Pohjois-Karjalan Säästöpankki. Vuonna 2010 se remontoitiin sisältä perusteellisesti palvelemaan paremmin kulttuuri-, museo- ja matkailukeskuksena. Yksi hyvä syy käydä Aino-Sofiassa onkin jo pelkän valtavan pankkiaulan näkeminen, toki samalla kannattaa tutustua Pohjois-Karjalan museoon ja lasten Mukulakatuun.

Erikoisessa rakennuksessa toimiva Aino-Sofia pitää ansiokkaasti yllä hernekeittotorstain perinnettä. Noutopöydästä löytyy keittolounaan lisäksi kiinteämpi pääruoka. Halutessaan voi tilata myös salaattiannoksen. Kaikkiin ruokiin kuuluvat myös paikan päällä leivotut sämpylät, jotka ansaitsevat erityiskiitoksen. Ne tuovat persoonallisen ja maukkaan lisän, olipa ruoka mikä hyvänsä.

Aino-Sofian hernekeitto lisukkeineen on keskivertotuotos. Keiton lihat ovat sinänsä hyviä, mutta hieman vetisen tuntuinen ja revityn näköinen kinkku ei mielestämme istunut hyvin hernekeittoon. Lisäksi joukossa oli vähäinen määrä lihamuodostumia, joiden tunnistaminen kinkuksi vaati hetken tarkastelun. Keiton maku kokonaisuutena oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Miinuksen annamme siitä, että herneitä ei oltu maltettu pehmittää aivan riittävästi, vaan al dente -tyyppisiä pyörylöitä tuntui suussa liian tiuhaan. Mainittakoon, että hernekeitto oli saatavilla pyynnöstä myös vegaani-versiona. Ruoan kanssa tarjoillut raasteet ja salaatti olivat erittäin hyviä, yksinkertaisia makuja ja tuoreen tuntuisia raasteita.

Lounaskokonaisuudessa huomion hernekeitolta varastaa kuitenkin pannukakku. Se oli maultaan ihan kelvollinen, eikä suutuntuma herättänyt tunteita puolesta tai vastaan. Pannari tarjoiltiin noin 8 x 16 senttimetrin palasina, mikä täyttänee niin EU-standardit kuin asiakkaan tarpeetkin. Mutta pannarin paksuus oli järkytys! Pannukakku oli mitättömän ohut!  Sen paksuus oli vain millimetrejä. Se ei ole edes ohukaisen paksuinen. Ohueksi nimittäinen olisi liioittelua, tämä pannari on jotain vielä vähemmän!

Asia herätti sen verran ihmetystä, että siihen oli kysyttävä vastine keittiön puolelta. Rouva tiskin takaa oli hieman ihmeissään, kun kyselin pannukakun ohuudesta. Pannarin ohuuden syyksi hän kertoi, että siihen laitetaan vähemmän taikinaa. Perusteluksi hän kertoi myös, että ohut pannari valmistuu nopeammin. Nykymaailman taloudelliset ja tuotannolliset paineet ovat siis kutistaneet Aino-Sofian pannukakunkin!

Ruokailukokemus oli traumatisoivasta pannarista huolimatta miellyttävä. Kolkon pankkisalin tunnelma on onnistuttu häivyttämään ja hernekeittoa syödessään voi myös ihastella seinillä olevia tauluja. Ripustettuna on toistakymmentä teosta, jotka vaihtuvat aika ajoin. Myös pelkkä tieto siitä, että vain 20 metrin päässä myydään lippuja mm. Joensuun kaupunginorkesterin ja Joensuun kaupunginteatterin esityksiin, tekee ruokailukokemuksesta kulturellin.

Heikki

Neutraalia hernekeittoa

Kelvollista, mutta ei rakastettavaa hernekeittoa.

Muistan lapsuuteni suosikkibändi Kissin lauseen, että meitä täytyy joko rakastaa tai vihata. Lapsena ollessani taisinkin rakastaa Kissiä, mutta nykyistä suhdettani bändiin ei voi enää kutsua rakkaudeksi. Nykyään, kun ajattelen Kissiä tunteeni vaihetelevat hyväntahtoisesta naureskelusta pienehköön nostalgiaan. Vaikka en rakasta enää yhtyettä, en myöskään vihaa sitä.

Kun vartuin, niin en ole koskaan oikein välittänyt asenteesta, jonka mukaan jotain asiaa täytyy joko rakastaa tai vihata, vaikka tällaista dualismia koko ajan viljellään, viimeisenä esimerkkinä Ylen urheiluselostaja Kaj Kunnas. Se tuntuu jotenkin liian yksinkertaiselta asenteelta elämän monimuotoisuuden edessä.

Hernekeiton suhteen kohtaan jatkuvasti keittoja, joita ei voi rakastaa, mutta ei ole syytä vihatakaan. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Aura-henkilöstöravintolan hernekeitto ja pannari ovat mainioita esimerkkejä moisesta. Amican tekemä keitto ei ole vetistä ja siinä on mukavasti lihaa, mutta maultaan se ei millään tavoin säväytä. Jälkiruokana tarjottu pannukakku on samanlainen: se ehkä hieman jäähtynyt, eikä mehevä, mutta täyttää kyllä jälkiruoan tehtävän. Kaiken kaikkiaan ateria, jota ei voi rakastaa, kuten Pamilon hernekeittoa, mutta jota ei ole syytä vihatakaan, kuten esimerkiksi Vallilan Factoryn vihreää lientä, jota jostain syystä väitetään hernekeitoksi.

Ilja

Hernekeitoton torstai – uusi aika?

Tiedepuiston ruokalistan karua kertomaa.

Mitä tehdä jos omassa työpaikka- tai opiskelijaruokalassa ei tarjota hernekeittoa torstaina? Tämä on ollut valitettava tilanne jo kahtena torstaina peräkkäin Joensuun Tiedepuistolla. Kasvissosekeitto on kelpo ruokaa, mutta onko sen paikka torstain keittolautasella? En minäkään jääräpäisesti joka viikko hernekeittoa syö, mutta olisiko siihen tarjottava mahdollisuus?

Ruokailutavat muuttuvat siinä missä muutkin perinteet. Yhteiskuntamme lepää sanattomien sopimusten, perinteiden ja tapojen varassa. Kun vakiintuneita tapoja aletaan muuttaa, se herättää närästystä mielipidepalstoilla tai ainakin omassa mielessä. Mutta mitkä ovat niitä muutoksia joita kannattaa vastustaa ja mitä ajaa eteenpäin? Miten opimme tuntemaan omaa ruokailukultturiamme, jos siitä ei meille anneta valistusta? Hernekeittoa ei ehkä enää syödä kymmenen vuoden päästä, mutta meidän tehtävämme on tehdä ja nauttia ruokaa nyt mahdollisimman hyvin.

Nyt torstailounaan jälkeen vatsaani hellii Tiedepuiston pasta, katsotaan miten elimistöni reagoi taukoon hernekeitosta. Mutta jos haluatte varmasti hernekeittoa torstaina, Joensuun Tiedepuistoon ei kannata luottaa.

Antti

Parlamentaarista soppaa

Työasioiden yhteydessä minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla kuuluisaa Eduskunnan hernekeittoa. Eduskuntatalon sijaan ruokailin Eduskunnan lisärakennuksessa, Pikkuparlamentissa. Pikkuparlamentti valmistui vuonna 2004 Eduskuntatalon viereiselle tontille. Tunnustan tietämättömyyteni siitä, onko siellä tarjoiltava hernekeitto samaa, jota päätalossakin tarjoillaan. Päätalon hernekeittohan on useiden poliitikkojen suosiossa, ainakin monet kansanedustajat ovat näin väittäneet Yle Puheen poliitikkohaastattelusarjassa. Voivat tietysti vain kosiskella kansaa.

Kuva: Wikipedia, Samuli Lintula, cc-by-2.5

Itse satuin paikalle tammikuussa, jolloin Eduskunta oli vielä istuntotauolla, joten en päässyt todistamaan vastaavatko kansanedustajien puheet tekoja. Ateriani aikana näin ainoastaan kolme kansanedustajaa. Heistä SDP:n naispuolinen kansanedustaja ei syönyt lainkaan.

Paikalla oli myös kaksi tunnettua perussuomalaisten miespuolista edustajaa. Perussuomalaisethan ovat tunnettuja mm. hernekeittomyönteisyydestään (ks. esim. täältä), mutta onko kyseessä kuitenkin vain myytti? Tällä vierailulla totuus ei selvinnyt. Toinen edustaja söi vain salaattia – ehkä hän on kasvissyöjä . Toinen sen sijaan hotkaisi hernekeittolautasen sisuksiinsa alta aikayksikön. Näin ollen Perussuomalaiset eivät ainakaan noudata puoluekuria hernekeiton suhteen.

Entäpä sitten itse keitto? Se oli aivan laadukasta, vaikkei ylläkään Pamilon rokan tasolle. Tarjottava pannarijälkiruokakin oli hyvää. Voin kuitenkin suositella eduskuntavierailujen ajoittamista torstaille aivan hyvällä omallatunnolla.

Ilja

Maailman paras hernekeitto on löytynyt - vai onko?

Hernekeitto. Kuinka yhteen ruokaan voikaan liittyä niin paljon tunteita ja intohimoa!

Maukkaan, täyteläisen, hyvistä raaka-aineista hiljalleen valmistetun keiton nauttiminen on kuin pieni pako tästä todellisuudesta, vaipuminen johonkin kauniiseen ja seesteiseen olotilaan. Sellaiseen tilaan, missä ihmisen mieli rauhoittuu ja sisimmässä alkavat velloa lämpö sekä ilma.

Harva ruoka jakaa mielipiteitä niin vahvasti kuin tämä keittoruokien kuningas. Hernekeitto (ransk. soupe d'ärde) ja sen lisukkeet ovat aiheuttaneet monia kiistoja läpi ihmiskunnan historian. Yksi vakavimmista selkkauksista oli, kun harhaoppisimmat ruoanlaittajat käyttivät keitossa kunnon lihan sijasta kinkkusuikaleita. Törkeä temppu sai osakseen valtavaa paheksuntaa ja petolliset kokit joutuivat lopettamaan kinkkusuikaleleikkinsä välittömästi.

Sipulia taas on tippa linssissä moitittu "barbaarien mausteeksi", mutta nykyajan sivistyneessä yhteiskunnassa sen on laajalti tunnustettu olevan mitä parhain hernekeiton lisuke. Sinappi on vakiintunut keiton mainioksi perusmausteeksi, eikä sinapin ja hernekeiton liittoa olekaan kyseenalaistettu aikoihin. Keittonautinnon kruunaa tietysti perinteinen pannukakku- tai lettujälkiruoka.

Tämän blogin pitäjät (Ilja, Antti ja Heikki) uskovat löytäneensä maailman parhaan hernekeittopaikan. Valtakunnalliseenkin julkisuuteen ponnahtanut Lounaskahvila Pamilo tarjoaa hernekeittoa jokaisena torstaina. Pamilo on keidas, jossa olemme syöneet hernekeittoa toistakymmentä vuotta, emmekä ole pettyneet ruoan laatuun kertaakaan.

Olemme kuitenkin avarakatseisia kulinaristeja. On olemassa teoreettinen mahdollisuus, että jossain on vielä parempi hernekeittoateria. Jos tällainen paikka on, se on löydettävä!

Pamilon pöydästä kohti uusiakin hernekeittoja ponnistaen,

Heikki